KIRJO OTTAA KANTAA: MITEN SUKUPUOLIDYSFORIASTA KÄRSIVÄ NUORI TULISI KOHDATA?

Se alkaa murrosiässä tai sen kynnyksellä. Mitä enemmän hän huomaa vartalonsa lähtevän omalle tielleen tyttöydestä kohti aikuisuutta, sitä enemmän hän vetäytyy, tahtoo olla yksin älypuhelimensa kanssa. Ne coolit oikeat kaverit ovatkin nyt somessa, ne jotka miettivät samoja asioita. Niiden kanssa leikataan hiukset, pukeudutaan löysiin huppareihin ja puhutaan masennusoireista. Ne ymmärtää. Ne neuvoo. Ne tukee silloin, kun mennään yksitellen kertomaan vanhemmille, että mä oonkin poika.

Näin se usein alkaa - äkillisesti puhkeava sukupuolidysforia. Emme keksineet yllä olevaa kuvausta itse, vaan olemme kuulleet sitä muistuttavan tarinan lukuisia kertoja mm. Suomesta, Ruotsista, Norjasta, Englannista, Yhdysvalloista, Kanadasta ja Australiasta. 

Nuorten kokema sukupuolidysforia (sukupuoleen liittyvä kehonkuvan ja identiteetin ristiriita) on lisääntynyt Suomessa. Valtaosa nuorista, jotka hakeutuvat sukupuoli-identiteetin tutkimuksiin, on tyttöjä. Syitä dysforian lisääntymiselle ja tyttöjen korkealle edustukselle ei ole osattu selittää kattavasti. Se tiedetään, että dysforiaan liittyy huomattavan usein AS-kirjon piirteitä, masennusta ja ahdistushäiriöitä. Tämä potilasryhmä, joka alkaa yhtäkkiä kokea dysforiaa murrosiässä, on uusi ilmiö transsukupuolisuuden kentällä. 

On korkea aika, että sukupuolidysforia opitaan tunnistamaan samalla tavalla kuin syömishäiriöt. Dysforian varhainen tunnistaminen ja käsitteleminen on ensiarvoisen tärkeää. Esitämme tässä kirjoituksessa pohdittavaa kaikille aikuisille, jotka kohtaavat dysforiasta kärsiviä nuoria.

Mistä on kyse?

Oman kehon vieroksuminen ja identiteetin pohdinta kuuluvat puberteettiin samoin kuin kaiken kyseenalaistaminen ja oman maailmankuvan etsintä. Mielialan vaihtelut ovat yleisiä murrosiässä ja valitettavasti myös nuorten mielenterveysongelmat ovat lisääntyneet Suomessa räjähdysmäisesti. Mm. suomalaiset ja saksalaiset asiantuntijalääkärit ovat esittäneet, että sukupuolidysforia voi olla nuoruuden identiteettikipuilun uusi ilmenemismuoto eikä liity transsukupuolisuuden lisääntymiseen. 

Sukupuolikysymys voi olla vain yksi osa nuoruusiän kriisiä, jota nuori käy läpi. Tutkimusten perusteella on todennäköistä, että hänellä on myös masennus- tai ahdistusoireita, autismin kirjon piirteitä, riski sairastua syömishäiriöön tai hämmennystä seksuaalisesta suuntautumisestaan. Kaiken tämän keskellä dysforia on oire, jota tulee lievittää. Mutta miten?

Aikamme tarjoaa tähän helppoa vastausta: Kun pohdit sukupuoli-identiteettiäsi, saat lopulta selville, onko sinulle syntymässä määritelty sukupuoli oikea vai väärä. Jos se on väärä, voit korjata sukupuolesi.

Miksi vastaamme näin? Syömishäiriöiselle nuorelle ei suositella laihduttamista, koska tiedämme, että anoreksiasta kärsivä nuori ei ole syntynyt väärään vartalotyyppiin. Kehodysmorfiasta kärsivälle ei suositella kirurgiaa, koska tiedämme, ettei hänen kehossaan ole vääriä osia. Miksi annamme sukupuolidysforiasta kärsivälle mahdollisuuden ajatella, että hänen kehonsa saattaa olla väärä?  

Mutta onko meillä vaihtoehtoja? On. Meidän täytyy vain haluta tarjota niitä nuorille.

Oikeita kysymyksiä

Miten siis tulisi kohdata nuori, joka on alkanut kyseenalaistaa sukupuoltaan? Kokonaisuutena. Dysforialla on sekä psyykkinen, fyysinen että sosiaalinen ulottuvuus.

Oikea kysymys ei välttämättä ole se, että mikä sinun sukupuoli-identiteettisi on, vaan mikä sinun ympäristössäsi aiheuttaa dysforiaa. Kuten mikään identiteetin ristiriita, myöskään sukupuolidysforia ei synny tyhjiössä. Yksi synnyttävä tekijä saattaa olla ahtaiden sukupuoliroolien vaatimukset ja seksismi. Nuorta voi auttaa ymmärtämään, että sukupuolen ilmaisu on osa persoonallisuutta ja sen kirjo on moninainen. Jos yhteiskunta hylkii epätyypillistä ilmaisua, vika on yhteiskunnassa eikä nuoren kehossa tai väärin määritellyssä sukupuolessa. 

Tai sitten oikea kysymys ei liitykään sukupuoleen. Ehkä se liittyykin masennuksen juurisyiden selvittämiseen tai siihen, miten autismin kirjolla oleva nuori hahmottaa itseään. Tai ehkä nuoren kaveripiirissä mietitään kuumeisesti sitä, kuka on homo-, bi-, pan- tai aseksuaali, kuka muunsukupuolinen tai trans, ja ajatukset jumittavat näiden käsitteiden ympärillä sosiaalisen paineen vuoksi. 

Näitä kysymyksiä monet detransition kokeneet ihmiset olisivat halunneet kuulla, kun haaveilivat transhoidoista.

On tyypillistä, että dysforinen nuori itse määrittelee itsensä sukupuolivähemmistöön kuuluvaksi. Aikamme vannoo itsemäärittelyoikeuden nimiin siitä huolimatta, että transdiagnoosia edeltää Suomessa jopa vuosia kestävä tutkimusjakso. Aikuisen - olkoon hän sitten vanhempi, kasvattaja tai terveydenhuollon edustaja - tulee kuitenkin edelleen kysyä, mistä tarve itsemäärittelylle syntyy. 

Dysforia on monimutkainen tila. Se aiheuttaa tuskaa, mutta samaan aikaan sen synnyttämä vähemmistöidentiteetti suo nuorelle tärkeän paikan uudessa yhteisössä. Identiteetillä on sosiaalista merkitystä ja se ruokkii me-henkeä. Dysforisten tyttöjen sometileiltä piirtyy usein kuva homogeenisestä yhteisöstä, jonka tunnistaa tietystä pukeutumistyylistä, animen ja luonnon inspiroimista lempinimistä, taideharrastuksista ja puhetyylistä. Aletaan lähestyä nuoriso- tai alakulttuuria, jolla on omat leimalliset piirteensä. 

Aikuisen ei siis kannata päätellä liian nopeasti, että hänellä on vastassaan transnuori, joka tarvitsee lähetteen sukupuoli-identiteetin tutkimuksiin. Tai jonka ihmisoikeuksia ei kunnioiteta nykyisessä translaissa. Tai jonka tulisi saada murrosikää jarruttavaa lääkehoitoa. 

On helppo ymmärtää niitä, jotka vaativat esimerkiksi medikaalisten hoitojen saamisen helpottamista. Nuoren kokemaa kärsimystä on äärimmäisen vaikea kohdata ja hyväksyä varsinkin, jos se koskettaa omaa tai läheistä lasta. Jos meillä olisi ihmelääke kärsimyksen ongelmaan ylipäänsä, käyttäisimme sitä epäröimättä lastemme kohdalla. Mutta meillä ei ole sellaista. Aikuiseksi kasvaminen ja sen myötä luonnon lainalaisuuksien hyväksyminen voi olla kivuliasta, mutta se on välttämätöntä. Kärsimystä täytyy helpottaa, mutta missä menee raja? Rajan tulisi mennä siinä, että alamme valehdella nuorelle sukupuolen käsitteestä tai vaatia lääkitystä, jonka turvallisuudesta ei ole takeita. Jos yhteiskunnalla tai terveydenhuollolla ei ole tarjota muuta apua, meidän tulee vaatia sitä. 

Aikuinen ihminen ymmärtää, että se mitä nuori haluaa, ei ole aina sitä, mitä hän tarvitsee. Jos päättäjät ovat aikuisia, myös he toimivat tämän mukaan.

Tarvitaan malttia pysähtyä ja katsoa rauhassa, mitä nuoren kokema sukupuolidysforia yrittää kertoa. Tätä varten tarvitaan kuuntelijaa, kyselijää, ymmärtäjää ja tukijaa. Ja ennen kaikkea aikaa. Yksi nuoruusiän keskeisistä tehtävistä on identiteetin muodostus ja ihmisaivot kypsyvät vasta noin 25:n vuoden iässä. Jos 11-vuotias siis ilmoittaa yhtäkkiä olevansa vastakkaista sukupuolta, pysy aikuisena ja anna nuorelle kasvurauha.