KIRJO OTTAA KANTAA: MITÄ OPETAMME NUORILLE SUKUPUOLESTA? SEKSUAALI- SUKUPUOLIKASVATUS KAIPAAVAT PÄIVITYSTÄ

Nuorten kokema sukupuolidysforia on lisääntynyt Suomessa samalla, kun heille suunnattu sukupuolta koskeva opetus ja valistus ovat kokeneet vallankumouksen. On aika tarkastella, mihin suuntaan opetusta tulisi kehittää.

Valitettavasti nykyinen seksuaalikasvatus opettaa usein, että ihmisen sukupuoli määritellään syntymän hetkellä, ja että oikea sukupuoli saattaa paljastua vasta myöhemmin. Todellisuudessa ei-intersukupuolisen vauvan määritteleminen väärin on mahdotonta. Sukupuolidysforiasta kärsivä nuori tai hänen vanhempansa eivät välttämättä saa tarpeeksi selkeää valistusta siitä, että nuori on identiteetin ristiriidasta huolimatta syntynyt oikeaan kehoon eikä hänen kohdallaan ole tapahtunut virhettä.

Valistajien vastuu

Väestöliitto on keskeinen vaikuttaja suomalaisen seksuaalikasvatuksen kentällä. Nuorten Väestöliitolla on YouTube -kanavallaan lukuisia valistusvideoita koskien sukupuoli-identiteettiä. Olemme jo ehdottaneet, että he tekisivät materiaalia myös siitä, miten sukupuolidysforiaa voi oppia käsittelemään. Toinen tärkeä aihe olisi detransitio eli transidentiteetistä luopuminen sukupuolenkorjauksen jälkeen.

Tällainen valistus olisi tärkeää vastapainona sille, että kanavalla on video, jossa sanotaan näin: ”valitettavasti Suomen lainsäädäntö vaatii, että jotta ihminen voi saada hoitoja, hänen täytyy olla täysi-ikäinen” ja “jotta sä voit saada diagnoosin, sun on valitettavasti kerrottava sun vanhemmille”. Tällainen viesti saa sukupuolenkorjauksen kuulostamaan harmittomalta ja helpolta.

Pyysimme Nuorten Väestöliittoa myös korjaamaan nettisivuillaan olevia väitteitä siitä, että ”Jos pojaksi syntymässä määritelty kokee itsensä tytöksi, hän ei pysty lopettamaan tätä tunnetta. Tunne omasta sukupuolesta ei mene ohitse, vaikka kaikki ympärillä sanoisivat, että olet poika.” Tämähän ei yksinkertaisesti ole totta. Valtaosa lapsuuden sukupuolihämmennyksestä raukeaa iän myötä ja jopa sukupuoltaan korjanneet voivat kokea detransition. 

Eri mediat tekevät mielellään juttuja nuorista, jotka ovat ”löytäneet oman autenttisen itsensä” transsukupuolisina. Täysin pimennossa ovat ne, joiden kokemus on päinvastainen: 

Kun Karvakasa Koirakaveri -YouTube-kanavalla alettiin puhua detransitiosta, videot keräsivät lukuisia tämän kaltaisia kommentteja.

Myös näiden kommenttien kertoma narratiivi täytyy tehdä näkyväksi. Sukupuolidysforia ei ole yhtä kuin transsukupuolisuus. 

Nuorten väestöliiton nettisivuilla valistetaan myös, että ihmisen sukupuolta määrittävät muun muassa ”hormonitasot, aivojen sukupuoli (eli taipumukset jotka syntyvät lapsen aivoihin osin siksi, mitkä ovat hormonitasot kohdussa), persoonallisuuden mies- tai naistyypillisyys kulttuurin käsitysten mukaan sekä ihmisen juridinen sukupuoli”. Listalta on jäänyt pois eräs pieni yksityiskohta: kromosomit.

Valistuksen kieli

Yksi keskeinen keino torjua sukupuoleen liittyvää hämmennystä on se, että valistuksen tulee perustua totuudenmukaiseen kieleen. 

Nuorten väestöliiton nettiaineistoissa vältetään sanojen ”tyttö” ja ”poika” käyttämistä. On toki arvostettavaa ottaa huomioon ihmiset, joita biologiaan perustuva kieli ahdistaa. Voidaan kuitenkin kysyä, palveleeko nuorten lisääntymisterveyttä se, että emme enää puhu tytöistä ja pojista vaan korkeintaan tyttökehoista tai poikatyypillisistä kehoista?

Tai se, että emme voi puhua yhdynnästä ihmisten - miesten ja naisten - välisenä tapahtumana, vaan toimintana, joka ”tarkoittaa teknisesti kuvattuna peniksen tai seksivälineen liikuttamista emättimessä tai peräaukossa”? 

Tai miksi ehkäisyvalistuksessa puhutaan ”penis-emätin -yhdynnän” seurauksista, vaikka raskaus, synnytys ja abortti ovat etenkin tyttöjä koskevia kysymyksiä? 

Miksi kuukautisten kerrotaan alkavan ”nuorilla” eikä tytöillä? 

Miksi opetetaan, että penis on sukuelin, mutta ei miehen sukuelin?

Miksi seksuaalikasvatuksessa käytettävä kieli tulisi etäännyttää kehojemme fyysisestä todellisuudesta? Sillä näinhän dysforiasta kärsivä ihminen usein tekee. Hän uskottelee itselleen, että pojalla voi olla kuukautiset tai tytöllä penis. Tällainen kielenkäyttö ei voi olla valtakunnallisen seksuaalikasvattajatahon normi. 

Suomessa on tavallista törmätä jopa lapsia koskevaan valistukseen, jossa todetaan, että ”1-3-vuotiaana lapsi alkaa ihmetellä perheenjäsenten erinäköisiä sukuelimiä. Hänelle voi kertoa, että yleensä tytöillä on pimppi ja pojilla pippeli – vielä ei tarvitse tähdentää, että sukuelin ei välttämättä kerro ihmisen sukupuolta.”

Samoin MLL:n Nuortennetti kysyy: “Jos sukupuolienemmistöön kuuluvia ihmisiä kuvataan sanoilla tyttö ja poika, mikä sana kuvaa heitä, joiden sukupuoli on jotain muuta?” Mitä muuta? 

“Kaikki sukupuoleen liittyvä tieto ei pidä paikkaansa, ja siitä on hyvä olla tietoinen”, sivuilla valistetaan. “Vielä muutama vuosikymmen sitten Suomessa ajateltiin, että kaikki ihmiset ovat tyttöjä tai poikia, nyt tiedetään toisin.”

Miksi vanhempia ja muita kasvattajia neuvotaan valehtelemaan lapsille? Aikuisen ei tarvitse valehdella myöskään silloin, kun haluaa tukea lasta, joka kärsii dysforiasta. Totuuden puhuminen ei ole paheksuntaa tai syrjintää eikä sen tarvitse tarkoittaa sitä, että lapsen sukupuolen ilmaisua oltaisiin rajoittamassa.

Suomalaisille lapsille ja nuorille suunnattu sukupuolikasvatus täytyy ottaa tarkasteluun. Jos se ei pohjaudu tosiasioihin vaan ajan ideologisiin virtauksiin, kuka kantaa seuraukset?