Svenska Dagbladetin pääkirjoitus 3.10.2019
Paulina Neuding kirjoittaa Svenska Dagbaletin pääkirjoituksessa siitä, miten yliopistoissa, mediassa ja sosiaalisessa mediassa ympäri läntistä maailmaa halutaan hiljentää heidät, jotka haluavat kyseenalaistaa vallassa olevia käsityksiä sukupuolesta. “Kiusaajat tietävät, miten ihmiset toimivat”, hän toteaa.
Neuding kysyy: Mitä tarkoittaa poikatyttö?
Ja vastaa: Nykyajan feminismin vastaus kysymykseen on vielä äskettäin ollut selvä: hän on tyttö, joka ei alistu voimassaoleviin yhteiskunnallisiin normeihin naisellisuudesta ja miehekkyydestä – kaksi käsitettä, jotka eivät itsessään ole mitään muuta kuin sosiaalisia konstruktioita, joiden tehtävä on ylläpitää patriarkaalista sortoa. Ei ole olemassa mitään maskuliinista tai feminiinistä essenssiä, sisäistä olemusta, jonka takia poikien pitää painia ja tyttöjen leikkiä nukeilla. Kukaan ei synny naiseksi, vaan siksi tullaan (sosiaalisen vaikutuksen myötä).
Jos puhuu poikatytöstä ”poikana”, paljastaisi siten parhaimmassa tapauksessa miten valtavan tietämätön itse on.
Vastaus on kuitenkin aivan päinvastainen, jos kuuntelee hbtq-liikkeen johtavia transosaston edustajia. Voi olla, että poikatyttö ilmaisee maskuliinista essenssiään, joka on vangittuna tytön kehoon – jos nyt poikien ja tyttöjen kehoja edes on olemassa erilaisina biologisina kategorioina. Ja siksi meidän on tarjottava hänelle nk. sukupuolenkorjaushoitoja, mieluiten jo ennen murrosikää.
Poikatytöstä puhuminen ”tyttönä” voi siten tarkoittaa, että paljastaa olevansa transfoobinen, mikä on lähinnä verrattavissa rasismiin.
Miten nämä molemmat näkemykset voidaan yhdistää? Ja miten ne voidaan yhdistää, kun ne molemmat muodostavat samojen somekuplien, opiskelijajärjestöjen ja protestiliikkeiden maailmankatsomuksen perustan?
Ei mitenkään. Ja juuri siksi äänensävyt koventuvat koko ajan, ja se, joka uskaltaa kyseenalaistaa tällä hetkellä vallalla olevia totuuksia, täytyy hiljentää – yliopistoissa ympäri läntisen maailman, sosiaalisessa mediassa ja valtamediassa, joista mikään ei halua jäädä ulkopuolelle tämän hetken suurimmista ilmiöistä ja liikkeistä.
Neuding viittaa brittiläisen kirjailijan Douglas Murrayn teokseen ”The Madness of crowds – gender, race and identity” - (Bloomsbury), joka julkaistiin syyskuussa ja kuvaa sitä erinomaisen ajankohtaiseksi kirjaksi joistakin aikamme Totuuksista, ja siitä, miten niitä usein ylläpidetään vetoamalla ihmisen laumavaistoihin.
Koska kuka haluaa kyseenalaistaa voimassaolevia totuuksia, jos riskinä on, että sen seurauksena menettää kasvonsa ja maineensa julkisesti?
Yhteisöön kuuluminen on yksi ihmisen perustavanlaatuisista tarpeista, ja harva rankaisu on yhtä tuntuva kuin yhteisöstä poissulkeminen, Neuding jatkaa. Sen tietää jokainen, joka on joskus törmännyt seinään ruotsalaisella mielipidekäytävällä. Sen tietää myös jokainen koulukiusaaja.
Neudongin mukaan Murray tarjoutuu toimimaan jonkinlaisena ihmismiinanraivaajana. Jos hän voi talloa polun, niin ehkä muutkin voivat kävellä sillä hänen perässään, ilman että heidän allaan räjähtää. Se on kunnioitettava pyrkimys. Ja se koskee erityisesti myös kysymystä translapsista, jolle hän omistaa melko paljon tilaa kirjassaan.
Useat ihmiset ovat todistaneet, että sukupuolenkorjaushoidot ovat pelastaneet heidän elämänsä. Mutta tilaa täytyy antaa kuunnella myös heitä, jotka ovat päinvastoin kärsineet siitä, että heidät on jo lapsina kategorisoitu transihmisiksi, jotka tarvitsevat hormonihoitoja ja leikkauksia.
Neuding varoittaa, että muutaman vuoden kuluttua meillä on edessämme keskustelu näistä lapsista. Silloin meiltä tullaan kysymään, miten me tänä päivänä pystyimme olemaan niin naiiveja, että kokeilimme epämääräisiä, tutkimattomia teorioita, joita ei oltu todistettu pitäviksi, lasten kehoihin. Mutta vastaus on olemassa, jo nyt.
*************************
Akuperäinen artikkeli on luettavissa täällä: