Itsetuhoisuus, anoreksia ja sukupuolidysforia leviävät sosiaalisissa suhteissa - Tarvitaan enemmän psyykkistä tukea sukupuoltaan oirehtiville nuorille

Nuoren diagnoosia ei koskaan pidä tehdä pelkästään potilaan kertomuksen perusteella. Ainoastaan potilaan kokemuksen vahvistaminen on täysin väärä tapa suhtautua asiaan. Sellainen toimintatapa kuuluu kirkkoon ja uskontoon, ei terveydenhuoltoon, nuorisopsykiatri Sven Román sanoo.

Artikkeli “Unga med könsdysfori” radiokeskustelusta, osa 2

Tässä kaksiosaisessa blogiartikkelissa käsittelemme Yle Vegan 10.12.2019 lähetettyä radio-ohjelmaa.  Artikkelimme ensimmäinen osa on luettavissa täällä. Tässä artikkelissa käsittelemme keskusteluohjelman loppuosaa. Ohjelman osallistujien kommentit eivät ole sanatarkasti litteroituja vaan tiivistettyjä käännöksiä.

Yle Vegan suorassa radiolähetyksessä, Slaget efter tolv, juontajana Bettina Sågbom, oli 10.12.2019 keskustelunaiheena sukupuolen korjausta haluavat nuoret. Ohjelmassa keskustelemassa olivat ylilääkäri, lapsi- ja nuorisopsykiatri Sven Román ja Setan puheenjohtaja Sakris Kupila sekä edeltävänä päivänä, 9.12. lähetetyssä Ylen MOT: En haluaisi olla tyttö -dokumentissa mukana olleet Sandra ja hänen äitinsä Tiina. Nuoret ovat uusi potilasryhmä transpoleilla, ja korjauksiin hakeutuvien lukumäärä on noussut räjähdysmäisesti kaikissa länsimaissa. Näistä nuorista suurin osa on biologisia tyttöjä.

Sven Román, mikä selittää nuorten kokeman sukupuoliristiriidan voimakasta lisääntymistä? 

Kyseessä on ensisijaisesti sosiaalinen leviäminen. Ruotsissa diagnoosin sai vuonna 2001 kaksitoista (12) alle 25-vuotiasta henkilöä, vuonna 2018 tuhat kahdeksansataaviisikymmentäyhdeksän (1859) alle 25-vuotiasta henkilöä. Tämä on 155-kertainen nousu, korkein nousu psykiatrian historiassa Ruotsissa. Aivan käsittämätöntä. Ruotsi on ollut yksi positiivisimmin HLBTQ-ihmisiin suhtautuvimmista maista todella pitkään, tiedon lisääntyminen ja positiivisempi ilmapiiri eivät riitä selittämään ilmiön räjähdysmäistä kasvua nuorten parissa. Tämä on aivan samantyyppinen ilmiö kuin itsetuhoisuus ja anoreksia, joiden myös tiedetään leviävän sosiaalisen median ja sosiaalisten suhteiden kautta. 

Nuorten sukupuolidysforia on sosiaalisten medioiden kautta leviävä ilmiö, joka Ruotsissa alkoi levitä räjähdysmäisesti v. 2010-2012 lähtien. Älypuhelimien yleistynyt käyttö nuorilla on yksi selittävä ja merkittävä tekijä, joka ajoittuu samoihin aikoihin. Vuonna 2012 alkoi sukupuolidysforian huima nousu. 

Sakris Kupila kyseenalaistaa teorian, hän kertoo ettei tunnista Sven Románin kuvailemaa maailmaa, koska hän on kotoisin maalta, ei käyttänyt nettiä nuorena, eikä tunne some-/nettimaailmaa. Kupila kuitenkin tiedostaa ja tunnustaa, että nuoret tänä päivänä viettävät aivan eri lailla aikaa sosiaalisessa mediassa ja netissä, ja että se vaikuttaa nuoriin, tietenkin. 

Autismin kirjon nuoret erityisen huolen kohteena

Sven Román viittaa professori Christopher Gillbergiin, maailmanlaajuisesti hyvin tunnettuun lasten ja nuorten psykiatriin, ja autismin kirjoon ilmiön suhteen. Professori Gillberg ja hänen tutkijatiiminsä on yhtä huolissaan nuorten sukupuolidysforian lisääntymisestä ja järkyttynyt siitä miten näitä nuoria hoidetaan. Hälyttävän suurella osalla, melkein puolella näistä nuorista on autismin kirjoa. Autismin kirjon ihmisillä voi olla ehkä ainoat sosiaaliset kontaktit netissä, jossa transihmiset kertovat heille, että tee näin niin tulet onnelliseksi. Ja he uskovat sen. Nämä nuoret aivopestään. Vaikka tarkoitus olisi hyvä, niin lopputulos on hyvin onneton. Erityisesti autistiset henkilöt ovat haavoittuvaisia ja alttiita vaikutteille. Nuoruuteen kuuluu olla eksyksissä ja kyseenalaistaa kaikkea mahdollista, siinä ei ole mitään epätavallista. Autismin kirjon ihmiset ovat erityisen vahvasti eksyksissä erityisesti nuoruusiässä. 

Kupila myöntää, että autismin yleisyys on huomioitu myös täällä, mutta hänen mielestään selitys voisi olla esimerkiksi se, että autistien on helpompi rikkoa normeja.

Miksi tästä aiheesta on niin vaikea puhua avoimesti? Miksi pitää pelätä kyseenalaistamista? 

Kupilan mielestä on surullista, että pitää pelätä. Hän haluaa diplomatiaa ja pitäisi puhua asiasta eikä olla ilkeitä. Pitäisi puhua nuorten hyvinvoinnista. Bettina Sågbom kommentoi tähän, että netissä oli jo MOT-ohjelman julkaisua ennen paljon ilkeitä kommentteja. Aiheen esille nostaminen koettiin selkeästi ongelmalliseksi joidenkin aktivistien taholta. 

Sven Román on myös huomannut saman, aiheesta puhuminen on hyvin vaikeaa. Hänkin on saanut negatiivista palautetta, koska puhuu aiheesta. Sven Román selittää sitä sillä, että transhenkilöitä on sorrettu pitkään. Tiedämme myös, että monilla transhenkilöillä on paljon psyykkisiä ongelmia. Tärkeää kuitenkin myös ymmärtää ja muistaa, että nuoret ovat eksyksissä. On normaalia olla eksyksissä nuoruusiässä. 

Ruotsissa noudatetaan nk. affirmatiivista hoitomenetelmää eli sukupuolidysforista potilasta vain vahvistetaan. Diagnooseja ei pitäisi kuitenkaan koskaan antaa pelkästään potilaan kuvauksen ja kokemuksen perusteella. Kuunnella pitää kaikkia, vanhempia, koulua jne., kaikkia läheisiä. Nuoren diagnoosia ei koskaan pidä tehdä pelkästään potilaan kertomuksen perusteella. Ainoastaan potilaan kokemuksen vahvistaminen on täysin väärä tapa suhtautua asiaan. Sellainen toimintatapa kuuluu kirkkoon ja uskontoon, ei terveydenhuoltoon. 

Tiina; vanhempi haluaa aina auttaa lastaan voimaan paremmin. Käännyit Translasten ja -nuorten yhdistyksen puoleen. Miten koit sen? 

Siitä ei tullut mitään, koska siinä vaiheessa olin jo alkanut kyseenalaistaa ilmiötä. Olin jo nähnyt tilastot, että 90% on biologisia tyttöjä. On päivänselvää, että kyseessä voi olla jokin muu syy, ja että ainoa oikea tapa suhtautua ei voi olla vain vahvistaa nuoren transidentiteettiä! On tutkittava mitä muita syitä on sille, että nuori tyttö alkaa voida huonosti kehossaan ja miksi feminiinisyys tai naisellisuus on niin vaarallista tai epämiellyttävää. Kyseinen yhdistys ei ole oikea foorumi kriittisille kysymyksille. Kaikki vanhemmat yrittävät kuitenkin varmasti parhaan kykynsä mukaan tukea lastaan vaikeassa tilanteessa. 

Sakris Kupila, Seta haluaa hoitoja nuoremmille, mitä sanot siitä? 

Sakris Kupilan mukaan hoitoja ei aloiteta liian aikaisin. 13-vuotiaana voidaan aloittaa sukupuolen tutkimukset. Hormoniblokkerit ovat ehkä yksi mahdollisuus ja 16-vuotiaana mahdollisesti hormonit. Kupilan ja Setan linjaus on, että nuoria pitää kuunnella. Heidän pitäisi saada tarvitsemansa hoito. Hormonien ja leikkausten pitäisi Kupilan mukaan olla kuitenkin vain hyvin pieni osa siitä hoidosta mitä sukupuolidysforisille potilaalle pitäisi tarjota ja antaa. 

Sakriksen mukaan sukupuolidysforiassa on kyse on enemmän psykososiaalisesta kokonaisuudesta. Kupilan mielestä Suomessa fokusoidaan aivan liikaa medikaalisiin hoitoihin, hormoneihin ja leikkauksiin. Dysforiaan tarvittaisiin holistisempaa hoitoa, monipuolisia hoitomenetelmiä ja enemmän fokusointia psyykkiseen puoleen. 

Ongelmana ja esteenä tälle on Kupilan mielestä se, että julkisessa terveydenhuollossa on liian vähän resursseja. Kyseessä on enemmänkin kokonaisuus, sosiaalinen ja psykologinen, ja voi olla myös fyysinen kokonaisuus, ja kaikkeen pitäisi saada hoitoa. 

Tiina koki ettei mihinkään voi kääntyä kysymysten kanssa, kenen puoleen pitäisi voida kääntyä? 

Sven: lasten ja nuorten psykiatrian puoleen, mutta ei voida tietää siinä iässä mitenkään onko kyseessä pysyvä sukupuolidysforia. Sukupuolidysforista ei pitäisi hoitaa lainkaan medikaalisesti ennen 25 ikävuotta. Jättiläismäinen kokeilu tämä näiden hoitojen antaminen alle 25-vuotiaille! Ei ole minkäänlaista tieteellistä näyttöä alle 25-vuotiaiden sukupuolen korjaushoidoista ja niiden toimivuudesta. Näillä hoidoilla on vakavia sivuvaikutuksia.

Uudella potilasryhmällä suurella osalla, vähintään 75 %:lla on paljon muita ongelmia: autismia, itsetuhoisuutta ja syömishäiriöitä, joihin on todistettua, tehokasta hoitoa, mutta sukupuolidysforiaan ei ole minkäänlaista tieteellisesti todistetusti tehokasta hoitoa. 

Aivot kehittyvät vasta aikaisintaan 25-vuotiaana valmiiksi. Aivot kehittyvät niin, että alueet, jotka vastaavat kokonaisuuksien, tulevaisuuden ja riskien arvioinnista kehittyvät viimeisinä. Nuoret eivät ole kykeneviä tekemään niin isoja päätöksiä, joilla on elinikäisiä seurauksia. Lapsien hankkiminen on asia josta voi tehdä päätöksiä usein vasta ehkä 30-35-vuotiaana. Nämä hoidot johtavat steriliteettiin, on liian iso riski. Varovaisuusperiaatetta pitäisi noudattaa. 

Sakris väittää nuorisopsykiatrille vastaan: Tiedämme, että meillä on lapsia ja nuoria, joista tulee transaikuisia, ei saa unohtaa tätä ryhmää uusien pelkojen takia. Sven; ei voida erottaa näitä nuoria muista, ei voida tietää kenestä tulee aikuisena trans. Ei voida olla jälkiviisaita, koska ei voida tietää. 

Sven vertaa dysforisten nuorten diagnosointia bipolariseen syndroomaan: Aikanaan ajateltiin, että voitaisiin tunnistaa nämä potilaat jo nuorina. Mutta se ei onnistunut. Nuoret eivät oireile samoin kuten aikuiset. 

Sakris Kupila, mitä sanot 25-vuoden ikärajasta? 

Olen eri mieltä. 

Miten voidaan tietää kuka on oikeasti trans ja tarvitsee hoitoja? 

Ei mitenkään, myöntää Setan puheenjohtaja Sakris Kupila.