Dysforian hoidossa tehdään paljon hoitovirheitä
Katumusta ei ole helppo myöntää itselleen, saati muille. Etenkin silloin kun kaduttaa sellainen asia, jonka eteen on tehnyt valtavasti työtä. Siksipä onkin erityisen rohkeaa kun joku uskaltaa sanoa ääneen ja kertoa jopa omilla kasvoillaan kuinka haluaa peruuttaa sukupuolenkorjauksen. Näitä detransitiovideoita on julkaissut viimeisen vuoden sisällä Suomessakin mm. Sametti ja Nita. Olemme koonneet detransitiovideoita myös tänne. Transition taustoihin liittyy hyvin henkilökohtaisia perhe-, trauma- ja terveystietoja, joiden kertominen on olennaista tilanteen ymmärtämiseksi. Tarinansa avoimesti kertovat asettavat itsensä hyvin alttiiksi kertomalla yksityisasioistaan julkisesti - suurin osa ihmisistä ei ole valmis ottamaan sellaista riskiä. Transitiotaan katuvien ja epäilevien määrä on paljon suurempi kuin julkisuuteen tarinoillaan tulleiden määrä.
Transaktivistit kokevat detransiotarinat hyvin pelottavina ja pyrkivät vaientamaan detransitioituneita*. Se, että Suomen kokoisessa maassa jopa kolme ihmistä on vuoden sisällä tullut omilla kasvoillaan julkisuuteen ja kertonut hyvin yksityisiä asioita transitiodiagnosoinnin ja hoidon puutteista kertoo siitä, että transdiagnoosin tekemisessä ja hoidossa tapahtuu isoja virheitä, joilla on peruuttamattomia vaikutuksia potilaiden terveyteen. Transpoleja haastetaan jo oikeuteen liian kevyesti tehdystä diagnosointivaiheesta.
Transpoli tutkiikin nyt prosessiaan ja pyrkii kehittämään diagnosointia ja hoitoa. Lääkäriyhteisössä käydään aiheesta isoa keskustelua Suomessa, Britanniassa, Saksassa ja Ruotsissa. Samaan aikaan transaktivistit vaativat, että diagnosointivaiheen pitäisi jäädä kokonaan pois ja väittävät että transitioprosessi on välttämätön jokaiselle, joka kokee sukupuolidysforiaa. Heidän näkökulmansa saavat isoa näkyvyyttä julkisuudessa. Tämä “yksi hoitomuoto” näkökulma tuodaan julkisuudessa esille ihmisoikeusnäkökulmana ja sen haastavista kirjoitetaan halventavasti, mm. Julmaria-nimisessä blogissa, Hesarissa ja Twitterissä. Kriittisiä puheenvuoroja käyttäneitä on pyritty vaientamaan myös ottamalla yhteyttä heidän työnantajiinsa ja vaatimalla potkuja. Siksi onkin erityisen tärkeää, että suojelemme transprosessia kritisoivien sananvapautta ja turvallisuutta. Siksi mekin toimimme anonyyminä -pelkäämme transaktivistien kostoa.
On ymmärrettävää, että transitioprosessiinsä isosti investoineet transaktivistit eivät halua antaa mahdollisuutta ajatukselle, että transitioprosessi saattaakin jossain tapauksessa olla turha tai haitallinen. Usko transprosessin pyhyydestä pitää transaktivistiyhteisöä kasassa ja auttaa transitioitavia uskomaan projektiin, jonka varaan he ovat elämänsä rakentamassa. On kuitenkin julmaa jos selviä hoitovirheitä sensuroidaan transaktivistien kuplan ylläpitämiseksi. Uhreja ei saa tulla enää yhtään lisää.
Osa detransitioituneista kokee, että he yksin ovat vastuussa teoistaan. Minusta vastuu kuuluu hoitoprosessissa hoitoa ja valistusta tarjoaville tahoille, transpolille ja sukupuolen moninaisuuden osaamiskeskukselle. Lopettakaa väittämästä, että kaikkien halukkaiden tulee saada korjata sukupuolensa. Lopettakaa hehkuttamasta sukupuolenkorjausta välttämättömänä ratkaisuna jos identiteetti vaivaa. Keskittykää tutkimaan avoimin mielin mikä auttaa sukupuolidysforiasta kärsivää ja rohkaiskaa ihmisiä hakemaan apua ongelmiinsa avoimin mielin - kokeelliset ja kastroivat hoidot eivät ole ratkaisu kaikkien identiteettikriiseihin vaan viimeinen ja psykiatrian tarkasti harkittava ratkaisu. Psykiatriset ongelmat tulee hoitaa ja niiden vaikutus transitiohaluihin tutkia tarkasti.
Detransitioituneista puhuminen auttaa satoja nuoria ymmärtämään, että transitio ei oikeasti ole aina paras tapa hoitaa sukupuolidysforiaa. Vuosittain Suomessa n. 800 ihmistä hakeutuu sukupuoli-identiteetin tutkimuksiin. Heistä suurella osalla on mielenterveys-, trauma- tai autismin kirjon taustaa, joiden lääkärit tietävät vaikuttavan sukupuoli-identiteetin kehittymiseen häiritsevästi.
Sukupuoli-identiteetin tutkimuksiin hakeutuneiden määrä on kasvanut räjähdysmäisesti samaan aikaan kun transitiotarinoiden näkyvyys sosiaalisessa mediassa on lisääntynyt. Kasvu näkyy etenkin naisesta mieheksi korjausta toivovissa nuorissa.
Instagramissa ftm-transitiopäiväkirjat ja femboy-teema ovat hyvin suosittuja etenkin somen taideyhteisöissä. Femboy on feminiininen poika, mutta myös hashtag jolla pojaksi itsensä mieltävät suomalaiset teinitytöt julkaisevat itsestään tyttömäisiä kuvia. He uskovat, että vaikka he ovat eläneet tytön lapsuuden, meikkaavat ja pitävät maskuliinisen rinnalla feminiinisestä tyylistä, he ovat silti poikia - tyttömäisiä poikia. Transpoika on nyt cooleinta mitä voi olla - hänen rohkeuttaan ihailevat nuorten lisäksi myös aikuiset. Transpojat saavat myös kouluissa erityiskohtelua. Toki he tarvitsevat sitä, mutta uinnista vapautuksen saaminen on erityiskohtelua, jota lähes kaikki tytöt kaipaisivat. Esillä oleva juhlittu ratkaisu naiseksi kasvamiseen vaikuttaa voimakkaasti nuoriin mieliin. “Ehkä se, että naiseksi kasvaminen ja naisen stereotyyppinen rooli tuntuu vaikealta, onkin merkki siitä, että olen oikeasti poika?” Tätä vaihtoehtoa myös opettaja pitää esillä yläasteen terveystiedon ja elämänkatsomustiedon tunneilla.
Tasapuolisuuden nimissä on tärkeää, että transitiota ihannoivien videoiden rinnalle tuodaan myös tarinoita siitä, miten transitio voi mennä pieleen. Näitä tarinoita tulee jakaa yhtä tärkeinä kuin transitiovideoita. Alaikäisille leikkauksia ja lääkehoitoja ei tulisi markkinoida ollenkaan. Nuoruus on aika itsensä etsimiseen, identiteetin löytämiseen ja kokeiluihin - ei peruuttamattomien päätösten tekemiseen. Jos 14-vuotiaana tulet kaapista poikana, 15-vuotiaana muutat nimesi, 16-vuotiaana aloitat testot ja 18-vuotiaana menet sukupuolenkorjausleikkaukseen, kasvat identiteettiisi vaikeimman kautta. Ei sterilisaatiotakaan tehdä kuin vasta kolmikymppisille. Sitä ennen ihmiselle on annettava mahdollisuus kypsyä rauhassa aikuiseksi ja kohdata ikä, jolloin lasten tekeminen on oikeasti ajankohtaista. Ei voi olla ihmisoikeusasia tai kenenkään intressissä, että sukupuolenkorjausprosessiin hakeutuu henkilö, jolle korjaus on turha tai väärä ratkaisu. Transition ihannoinnin sijasta nuorten kanssa toimivien ja median tulisi nostaa esille monipuolisesti transitioon liittyviä lieveilmiöitä, kuten detransitiotarinoita, sekä vaihtoehtoisia lähestymistapoja sukupuolidysforian ja identiteettikriisien käsittelyyn. Monipuolisuus ja varovaisuus ei vie trans-ihmisiltä transhoitoja tai muitakaan oikeuksia pois vaan lisää niitä.
Nuorten maailmaa tarkasti läheltä seuraava nimimerkki
*: Useat transaktivistit kokevat detransiotarinat hyvin pelottavina ja pyrkivät vaientamaan detransitioituneita mm. väittämällä että
Väite 1: Detransitioituminen ei kerro mitään sukupuolidysforian hoidosta: Detransitio on niin harvinainen, että ilmiön perusteella ei voi sanoa että transitio olisi joskus väärä tapa hoitaa sukupuolidysforiaa.
Väite 2: Detransitioitunut on uskovaisten trolli, jolla pyritään pelottelemaan ihmisiä keksityn tarinan avulla. Tätä on väitetty erityisesti Sametista Twitterissä.
On epäasiallista ja julmaa jos selviä hoitovirheitä sensuroidaan transaktivistien kuplan ylläpitämiseksi.