Onko sukupuolesi vankila vai siunaus?

katja.jpg

En olisi teini-ikäisenä koskaan voinut kuvitella tekeväni niitä asioita, joita nyt teen. Koin olevani vääränlainen, koska erotuin massasta. Halusin kaveerata poikien kanssa, mutta pojat eivät oikein hyväksyneet minua porukkaansa. Ja tyttöjen kanssa taas minulla ei ollut paljoa yhteistä. Se aiheutti tietenkin ulkopuolisuuden tunteen, jota keskenkasvuisen on vaikea käsitellä. Nautin “poikien jutuista”, mutta häpesin omaa poikamaisuuttani.

 Sillä ympäristöni viesti minulle, että siinä on jotain väärää. 


Koulussa muut huomauttelivat minun poikamaisista kiinnostuksen kohteistani, vaatteistani ja käytöksestäni. Yläasteen alussa minut nolattiin niin pahasti poikien osastolta ostettujen vaatteitteni takia, että yritin vähän aikaa olla tyttömäisempi. Elämäni hirveimmät 3 vuotta. Eihän se mitään auttanut, oloni oli tietenkin entistäkin epävarmempi, ja siitä ilkeilijät saivat vain lisää ilkeilyn aihetta. Se oli aikaa ennen somea ja homo- transjulkkiksia, joten minun oli erittäin helppoa kuvitella olevani maailman ainut poikatyttö. Toisaalta hyvä niin, koska jos olisin syntynyt 2000-luvulla, olisin erittäin todennäköisesti hakeutunut transpoliklinikalle. Ja ihan turhaan. 

Kun muutin pois kotipaikkakunnaltani, sain ikäänkuin uuden alun uudessa ympäristössä. Aloin pikkuhiljaa rakastaa itseäni sellaisena kuin olen. Aloin pikkuhiljaa taas ilmaista itseäni itselleni luontevalla tavalla. Poikamaisella ja maskuliinisella tavalla. Rakensin itsetuntoni ja minäkuvani pala palalta uudelleen. Päälle kaksikymppisenä aloitin kuntosaliharjoittelun ja se aika hyvin viimeisteli sen, mitä olin aloittanut. Nimittäin se kadotti epävarmuuteni omaa kehoani kohtaan. Kun tunsin oloni viimein vahvaksi, ei minusta tuntunut enää. että minulta puuttuisi mitään, tai että minussa olisi mitään liikaa. 

Minulta kysellään  aika usein ulkonäköni takia, että olenko trans, tai olenko joskus miettinyt asiaa. Voit olla 100%, että olen miettinyt ja montakin kertaa. Kun näin 13-vuotiaana Boys Dont Cry -elokuvan, pidin päähenkilöä erittäin samaistuttavana. Mutta totuus on, että rakastan itseäni tällaisena kuin nyt olen ja uskon, että olen syystä syntynyt näin. Toisekseen, en millään usko, että esimerkiksi testosteronin käyttö tms. antaisi mitään lisäarvoa elämälleni. Voin tehdä kaikkea sitä, mitä haluan, tällaisena kuin olen. Tiedän, että olen vapaa valitsemaan ammattini, harrastukseni, ystäväni ja jopa tyttöystäväni.

Minut yllätti nuorena se, miten helppoa minulle on naisseuran saaminen. Siitäkin huolimatta, että olen kitukasvuinen poikatyttö. Ja nykyään minulla on paljon miespuolisia ystäviä, joten ehkä en lapsena vain ymmärtänyt, miten poikaporukoissa toimitaan. Voin siis todeta, että ihmisiä vetää puoleensa itsevarmuus ja hyvä energia. Kun on sinut itsensä kanssa, eivät muutkaan enää kyseenalaista. On toki niitä tilanteita, kun joku yrittää solvata minua. Voin vain nauraa ja sanoa, että kyllä, olen kaikkea sitä. Siinä, että on joskus tullut kiusatuksi, on se hyvä puoli, että kukaan huonolla mielikuvituksella siunattu ei voi keksiä mitään sellaista, mitä ei olisi kuullut ennen. Olen onnellinen siitä, että minulla on ollut tällaisia vastoinkäymisiä, sillä niiden takia tiedän, ettei mikään voi rikkoa minua. Tiedän, että olen oman onneni seppä ja vapaa. 

Tiedän, että kaikki ne rajoitukset, joita nuorena koin sukupuoleni takia, olivat vain pääni sisällä. 

Katja Koo on inspiroiva rap-artisti ja elävä esimerkki siitä, ettei kenenkään tarvitse olla kehonsa tai mielensä vanki. Löydät hänet FACEBOOKISTA ja YOUTUBESTA.


Valkoinen Orkidea